perjantai 31. maaliskuuta 2017

Keimiöniemen kalapirtit

Olimme olleet Muoniossa aiemminkin, mutta jostain syystä Keimiöniemen kalapirtit olivat vielä jääneet näkemättä. Jerisjärven rannalla rivissa olevat kalapirtit ja -aitat sekä kalojen kuivaustelineet muodostavat hienon kokonaisuuden. Vanhimmat kalapirteistä ovat 1700-luvulta, osa on uudempia. Kalapirtit ovat edelleen käytössä, eikä niihin siksi pääse sisälle, mutta ulkoapäin niitä voi ja kannattaa käydä ihailemassa.




Tällä kertaa olimme vuokranneet mökin Keimiöniemestä, joten Kalapirteillä oli helppo piipahtaa hiihtäen. Autollakin pirtteihin olisi voinut tulla tutustumaan. Auratulle parkkipaikalle oli opastus Jerisjärventieltä. Parkkipaikalta johti hyvin tallautunut polku kalapirteille. Karttalinkki kalapirteille.


Lähdimme äitini kanssa hiihtämään heti aamusta mökin pihasta kohti kalapirttejä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, hanki kimalsi eikä tuulenvirettäkään tuntunut. Hiihdimme järven rantaa kulkevaa latua noin kilometrin verran täydellisessä talvisäässä, vasta ajetulla ladulla. Saavuimme mökkien kohdalle hujauksessa, oikeastaan aivan liian nopeasti. Auringonvalo siivilöityi puiden välistä mökkien pihaan kun käännyimme pois ladulta ihailemaan pirttien rivistöä.





Kuljimme kalapirttien editse, pysähtyen aina välillä tarkastelemaan kauniita yksityiskohtia ja miettimään minkälaista täällä on ollut kalastaa silloin kun ensimmäiset rakennukset on pystytetty. Paikallahan on ollut kalapirttejä jo 1500-luvulla eli paljon ennen näitä nykyisiä rakennuksia. 
Aikamme Kalapirttejä ihailtuamme lähdimme takaisin mökille. Hanki kantoi metsässäkin niin, että siellä pääsi latusuksilla etenemään. Niinpä oikaisimme puiden lomitse takaisin Keimiöniemen toiselle puolelle.







sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Muonion Särkitunturi – helppo päiväretkikohde lapsiperheelle

Muonion Särkitunturi on tunnettu huipulta avautuvista upeista maisemista. Horisontissa siintää Pallas ja sen ympärillä olevat tunturit. Kirkkaalla säällä voi nähdä myös Ylläksen ja jopa Levin. Huipulle johtaa leveä, noin 3 km pituinen polku, ja nousu on suhteellisen loiva. Tulipaikat ovat sekä reitin puolessa välissä että huipulla. Pari vuotta sitten kävimme kesällä Särkitunturin päällä 2- ja 6 -vuotiaiden lasten kanssa. Tänä talvena teimme pienen kävelyretken puolenvälin tulipaikalle. Vaikka varsinaista lumikenkäily- tai talvikävelyreittiä tuolla ei ole, niin kesäreitti oli maaliskuussa tallattu sen verran kovaksi, että sitä pystyi kävelemään ilman lumikenkiäkin. Talvella huipun kautta menee myös hiihtolatu, joka on ainakin tunturin alaosassa linjattu eri kautta kuin kesäreitti.

Maisema Särkijärvelle
Kesäretkellä meillä oli pienemmälle mukana kantorinkka. Osan menomatkasta lapsi käveli itse ja voi olla, että hän olisi jaksanut koko matkankin, jos rinkkaa ei olisi ollut matkassa. Polku oli puolimatkan kodalle saakka oikeastaan soratie, todella helppo kävellä. Ihan loppuosa ennen huippua oli vähän kivikkoisempi, mutta ei vaikea sekään.

Kivikkoa tunturin päälläHuipulla silmä lepäsi, ei ainoastaan kauempana näkyvissä järvissä, metsissä ja tuntureissa, vaan myös lähiympäristössä. Ylhäällä oli hienoja, auringossa kimmeltäviä lampia ja karua kivikkoa. Tulipaikka oli kuitenkin sen verran avoin ja tuulinen, että keskityimme huipulla vain ihailemaan maisemia ja palasimme ruoanlaittoon alempana olevalle Särkivaaran kodalle. Paluumatka sinne taittui kevyesti alamäkeen juosten.

Lampi Särkivaaran kodan läheisyydessä


Nyt kun vietimme talvilomaa Muoniossa, niin päätimme lähteä katsomaan millaiselta Särkitunturi näyttää talvella. Arvelin, että pääsisimme kulkemaan ilman lumikenkiä, varmaa tietoa minulla ei ollut. Pakkasimme eväät reppuhin, otimme pulkan mukaan ja lähdimme matkaan ilman mitään muita tavoitteita kuin pieni ulkoilu. Mukana olivat minä, 4v kuopus ja mummu. Kello oli jo neljä kun kaarsimme parkkipaikalle. Kesällä parkkipaikkoja on kaksi, Rovaniementien molemmin puolin. Näin talvella vain tien järvenpuoleinen parkkipaikka oli aurattu.
 Pulkkamäki Särkivaaran rinteessä
Poika oli nukahtanut autoon ja niinpä kävin ensin tiedustelemassa kannattaako pientä herättää. Löysin hyvin tallatun reitin pään ja lähdimme kiipeämään. Lapsi sai virkistyä pulkan kyydissä ja minä sain hyvää kuntoilua. Välillä tekee hyvää hengästyä kunnolla. Koko matkaa en kyllä jaksanut pulkkaa kiskoa, onneksi ei tarvinnutkaan. Tunnin kuluttua saavutimme puolimatkan kodan ja ryhdyimme sytyttelemään makkaratulia. Jostain syystä olin kuvitellut, että täällä tulipaikkojen puut olisivat kuivempia kuin Nuuksiossa, mutta väärässä olin. Ihan yhtä litimärkiä klapeja kasassa oli. Onneksi olin älynnyt napata mökiltä pari kuivaa puuta mukaan. 
Särkivaaran kota talvellaSärkivaaran kota sisältä

Paistoimme makkarat ja sitten kello olikin jo sen verran paljon, että lähdimme takaisin parkkipaikalle. Tällä kertaa siis jäivät huipun maisemat näkemättä. Sääkin oli tosin sen verran harmaa ettei kovin kauas olisi näkynyt. Nautimme sen sijaan ihan parhaasta pulkkamäestä, kun viiletimme alaspäin pitkin lumikenkäpolkua.

Pulkan vetoa Särkitunturin lumikenkäpolulla

torstai 16. maaliskuuta 2017

Oittaan luontopolun rauhaa

Maaliskuisena sunnuntaina Oittaan parkkipaikat olivat taas melkein ääriään myöten täynnä. Hiihtäjät viuhuivat laduilla, lapset kiipeilivät leikkipaikalla ja järven jäällä oli mitä erilaisempia kulkuvälineitä. Pienellä luontopolulla saimme kuitenkin olla ihan yksin.

Oittaan luontopolun alku

1.5 km mittainen luontopolku lähtee Oittaan kartanon pihapiiriin kuuluvan punaisen aittarakennuksen edestä. Polku kulkee ensin rantaa pitkin pienelle Oitån-joelle. Reitti jatkuu joen (tai puron) rantaa pitkin Kunnarlantien yli Oittaan purolaakson luonnonsuojelualueelle. Polku on hyvin merkitty ja sen varrella on useita tauluja, joista löytyy asiaa niin isommille kuin pienemmille kulkijoille. Kovin kauas tiestä polku ei missään vaiheessa vie, joten liikenteen äänet kuuluvat aika selvästi.

Oittaan luontopolku, Oitån
Saapuessamme joelle huomasin vastarannalla hassun mustavalkoisen linnun. Katselimme tovin kun lintu nokki vettä, niiaili ja sukelteli, mutta kuvaa en tajunnut siitä ottaa. Illalla sitten opin Akpojan blogista, että olimme seuranneet koskikaran touhuja.

Metsikköä Oittaan luontopolun varrella, Kunnarlantien länsipuolellaKunnarlantien länsipuolella polku kulkee hieman kauempana joesta, metsän keskellä. Kuljimme rauhassa eteenpäin, infotauluja lukien. Erityisesti mieleen jäi taulu, jossa luki: "Korven pienilmasto on kosteaa ja viileää -tunnetko?" Ilma tuntui tosiaan siinä kohtaa näin talvellakin viileämmältä kuin aiempana polulla. Tai sitten mielikuvitus vain teki tepposet.

Metsäpolulta siirryttiin vähäksi aikaa ulkoilureitille, jossa talvella kulkee latu. Kävelimme ladun reunaa kunnes juuri ennen parkkipaikalle johtavaa alikulkua polku koukkasi vielä takaisin metsään ja kiipesi korkean kallion päälle. Ylhäältä erotti juuri ja juuri alhaalla kiemurtelevan joenuoman, jonne oli yllättävän iso pudotus.

Mäki Oiittaan luontopolun lopussa
Mäen päältä johtivat portaat alas. Sitten vielä tien yli ja olimme taas Oittaan ulkoilukeskuksen pihassa. Juuri ja juuri onnistuin houkuttelemaan lapsen kahvilaan ennen Angry Birds -puistoon juoksemista.

Merirosvolaiva Oittaan Angry Birds -puistossa






sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kaupunkiretkellä Turun merikeskuksessa

Merenkulkumuseo Forum Marinum Turussa onnistui valloittamaan minut täysin viime viikonloppuna. Museon näyttelyt oli toteutettu kauniisti ja lapset oli otettu huomioon todella hyvin. Erityisesti uusi lapsille suunnattu näyttely ihastutti. Menomatka Espoosta Turkuun ei ollut kovin miellyttävä kokemus, mutta se unohtui nopeasti näyttelyitä ihastellessa.

Pitkänmatkan junat eivät enää pysähdy meitä lähinnä olevalla juna-asemalla. Sen ja aikataulujen sopivuuden vuoksi päädyimme menomatkalla Onnibussin kyytiin. Tämä oli ensikokemukseni ko. busseista ja jäi kyllä myös viimeikseksi, ainakin jos matkustan lasten kanssa. Nousimme bussiin Espoon Ikealta. Suurin osa matkustajista oli tullut kyytiin jo Helsingistä ja bussi oli melkein täynnä. 3-vuotias ei uskaltanut istua yksin kenenkään vieraan aikuisen viereen eikä kukaan tietenkään tarjoutunut ikkunapaikastaan luopumaan. Onneksi sain sentään yhden harvoista väljemmistä paikoista. Miehen paikka oli niin ahdas, että joutui pitämään jalkoja käytävällä.

Mikäs sen mukavampi tapa matkustaa parin tunnin matkaa kuin 20-kiloinen lapsi sylissä, näkymien rajoittuessa bussin sisäosiin. Tavaroihin ei yltänyt kunnolla ja lelut tippuivat vieraiden ihmisten jalkoihin. Olin vielä ymmärtämättömänä pakannut mukaan vain yhden (liian ison) repun, jossa olivat kaikkien eväät ja muut tavarat. Tulipahan taas opittua jotain. Paluumatkan taitoimme junalla, melkein tyhjässä leikkivaunussa, rauhasta ja tilasta nauttien.

Forum marinum


Merikeskukseen kuuluu kaksi näyttelyrakennusta, ulkokatos ja museolaivoja joen rannassa. Näin talvisaikaan tosin vain yhteen joenrannan laivoista, hostellina toimivaan Boreen pääsee sisään.

Forum Marinum
Aloitimme merikeskukseen tutustumisen uudesta lumoavasta lastennäyttelystä. Näyttely ei ole suuren suuri, mutta sitäkin kiehtovampi ja kauniimpi. Se perustuu ruotsalaisen kirjailijan Jakob Wegeliuksen palkittuun lastenkirjaan Legenden om Sally Jones. Tätä alkuperäistä, vuonna 2008 ilmestynyttä kirjaa ei ole käännetty suomeksi, mutta sen jatko-osa, Merten gorilla on juuri ilmestynyt suomeksi.

Lapset hävisivät saman tien Queen of Congo -laivan sisälle, itse katselin lumoutuneena ympärilleni hämärässä tilassa. Lastennäyttely oli huolella tehty ja sieltä löytyi monta kivaa yksityiskohtaa. Laivan lisäksi mm. vankihäkki, viidakko ja kahvila. Kaikki tarkoitettu leikkimiseen. Näyttely on Ahvenanmaan merenkulkumuseon tuottama ja esillä Turussa 27.8.2017 saakka.

Legenden om Sally Jones, Forum Marinum
Myös muissa näyttelytiloissa lapset oli hyvin huomioitu. Lipunmyyntitiskiltä sai kartan toimintapisteistä, joita oli sijoitettu ympäri museota. Näitä toimintapisteitä oli niin monta, että meiltä jäi jopa osa käymättä, kun lapset eivät enää jaksaneet.

Näyttelyissä sai tutustua laivanrakennuksen, kauppamerenkulun ja merivoimien historiaan, merellisiin ammatteihin, saariston kulttuuriin ja kauniisiin vanhoihin aluksiin. Erityisesti päänäyttelyssä kaikki oli jotenkin niin kauniisti aseteltu, että vain kuljin ympäriinsä ja nautin näkemästäni. Unohdin kuvien ottamisenkin. En ole oikeastaan ikinä veneillyt ellei soutamista ja melontaa lasketa, mutta täällä siitä oli helppo haaveilla.

Forum Marinum







Blogger Widget