maanantai 16. lokakuuta 2017

Ruskaretki Ulvilan Joutsijärvelle

6-9.10.17

Punaisena hehkuva hiillos autiotuvan takassa, kynttilän liekki pöydällä ja sateen ropina ulkona. Aina ei ehdi lähteä Lappiin saakka ihailemaan ruskaa eikä aina tarvitsekaan. Tämänkertainen retkikohteemme löytyi Länsi-Suomesta, Ulvilan Joutsijärveltä. Tätä hienoa erämaista järveä ympäröi kivikkoinen maaperä ja keltaisina hehkuvat lehtipuut. Melkein kuin jossain pohjoisempana.

Nuotiopaikka ja laituri Sisälmystenlahden autiotuvan rannassa

 

Pimeässä Kakkurintien parkkipaikalle ja kuunvalossa Sisälmystenlahteen

 

Perjantaina töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ajamaan kohti Ulvilaa ja Joutsijärven retkeilyreittiä. Tarkempi määränpäämme oli Kakkurintien parkkipaikka Joutsijärven pohjoispuolella. Lähestyessämme Ulvilaa täysikuu nousi taivaalle upeana suurena pallona. Kuunvalossa käänsin auton pieneltä tieltä vielä pienemmälle. Kakkurintietä ajaessa ymmärsin, miksi tätä parkkipaikkaa ei oltu merkitty karttaan. Neljän kilometrin matkaan meni puoli tuntia ja koko ajan toivoin, että alla olisi ollut maastoauto eikä perhefarmari. Kovin pienellä maavaralla tälle tielle ei olisi ollut asiaa, sen verran isoja ja teräviä kivenmurikoita oli näkyvissä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olimme perillä ja autokin vaikutti vielä ehjältä. Alla kuva parkkipaikalla olleista opastauluista päivänvalossa.

Opaskartat romahtaneen rakennuksen seinässä Kakkurintien parkkipaikalla

Puolen kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Sisälmystenlahden autiotuvalle, joka oli onneksi paremmassa kunnossa kuin parkkipaikka. Tähän pieneen autiotupaan mahtuu periaatteessa nukkumaan neljä kulkijaa. Kaksi nukkumapaikoista on tosin sen verran lyhyitä että olisin itsekin joutunut olemaan hieman kippurassa. Kävimme taloksi, lämmitimme tupaa ja ihailimme rannassa kuuta, jonka kirkkaus ihan häikäisi.

Tällä kertaa saimme tuvan kokonaan itsellemme. Juuri ennen nukahtamista ihmettelin kummallista ääntä, kunnes tajusin että se on oman sydämeni lyönti. Mitään muita ääniä ei kuulunut.  

Sisälmystenlahden autiotupa

Sisälmystenlahden autiotupa sisältä
 

Entisajan asumuksia kivikkoisessa erämaassa


Aamulla ehdimme hetken ihailla auringon esiin tuomia värejä ennen kuin sade alkoi. Sateesta huolimatta emme lähteneet heti järven ympäri kulkevalle polulle, vaan kiersimme ylimääräisen 4 km lenkin Kustaan savupirtin sekä Kakkurin korsun kautta.

Kustaan savupirtissä on alkuperäinen hormiton uuni, jolla kahdeksanhenkinen perhe on 1800-luvulla rakennusta lämmittänyt. Lisäksi savupirtin pihassa on kota, jossa voi tulistella. Savupirtiltä korsulle kulkiessa maasto käy koko ajan vaan kivikkoisemmaksi, kunnes näkyviin tulee suurten kivilohkareiden välissä piilossa oleva rakennus. Tämä korsu on entisöity jatkosodan rintamakarkureiden piilopaikka.

Sekä Kustaan savupirtti että Kakkurin korsu ovat periaatteessa autiotupakäytössä, mutta kumpikaan ei olisi itseäni houkutellut yöpymään. Näissä kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään minkälaista elämä täällä erämaassa on aikoinaan ollut. Lisäksi tällä reitillä oli polunvarsi puolukoita punaisenaan, ihan jo niidenkin takia kannatti tätä polkua tallata.

Kustaan savupirtti

Kustaan savupirtti sisältä

Kakkurin korsu piilossa kivenlohkareiden välissä

 

Auringon pilkahdus ja saunomista Silokallion kurssikeskuksessa


Kakkurin laavulla pidetyn lounastauon jälkeen jatkoimme myötäpäivään järven ympäri kulkevaa reittiä. Vähitellen sade loppui ja maasto muuttui vähemmän kivikkoiseksi. Ennen Kulhan laavua reitti kulkee ojitetun suon poikki. Tuolle osuudelle on jouduttu rakentamaan silta jos toinenkin ojien yli.

Laavun tienoilla oli käynnissä pitkospuiden uusiminen, mikä hidasti kulkemista. Vanhat pitkospuut oli nimittäin osittain jo poistettu uusien vasta odottaessa asentamista polun vieressä. Itse Kulhan laavu oli todella hienolla paikalla järven rannalla, siellä kelpasi viettää aikaa järvimaisemasta nauttien.

Me emme kuitenkaan jääneet laavulle, vaan jatkoimme matkaa, sillä olimme varanneet seuraavaksi yöksi majapaikan Silokallion kurssikeskuksesta. Vaikka laavullakin olisi ollut tunnelmallista yöpyä, niin täytyy myöntää ettei sisämajoituskaan huono vaihtoehto ollut. Varsinkin kun päällysvaatteet olivat kenkiä myöten märät. Olin jotenkin kuvitellut ettei näin lyhyellä retkellä tarvitsisi esimerkiksi säärystimiä tai korkeavartisia kenkiä, vaikka sataisikin. Maasto oli kuitenkin sen verran heinikkoista että sukat kastuivat nilkoista. Sukista kosteus imeytyi kenkään kastellen sen sisältäpäin. 

Parasta oli kuitenkin, että Silokalliossa pääsimme saunomaan ja uimaan. Eipä paljon rentouttavampaa voisi olla patikointipäivän jälkeen.


Ruskaa järven rannalla

 

Taivallus venelosseille ja Tuurunkankaan autiotuvalle


Toisena aamuna taivas oli jälleen pilvessä, mutta onneksemme kunnollinen sade alkoi vasta kun olimme saapumassa seuraavaan yöpymispaikkaan, Tuurunkankaan autiotuvalle. Järven eteläpuolinen osuus reitistä on vähemmän erämainen kuin pohjoispuoli. Etelärannalla on paljon mökkejä ja muita rakennuksia, joita pitää kiertää, joten järveä ei kovin paljon näy. Silokalliosta lähdettäessä reitti kulkee aluksi sähkölinjan aukkoja pitkin ja sen jälkeen vielä aika pitkiä osuuksia myös hiekkateillä. Siellä täällä on kuitenkin edelleen hienoja osuuksia ja onhan syksyinen metsä joka tapauksessa kaunis, vaikkei erityisen erämainen olisikaan.

Silta Ahmauksenojan yli

Pitkospuut koivikon halki Pitkäniemen laavua lähestyttäessä
Erilaisia tulipaikkoja ja laavuja on Joutsijärven ympärillä taajaan, kaikkia ei ole edes merkitty karttaan. Pitkäniemen kohdalle oli merkitty vain tulipaikka, mutta sieltä löytyikin myös laavu. Lounastauolla Pitkäniemessä tapasimme järveä toiseen suuntaan kiertäneen naiskaksikon, ainoat koko retkellä näkemämme muut yöpyjät.

Juuri ennen Tuurunkangasta reitti kulkee Tuurujärven ja Joutsijärven välissä kolmen salmen yli. Yhden salmen yli on rakennettu silta, kahden muun ylitys tapahtuu venelosseilla. Ensimmäinen losseista oli hieman jumissa ja kesti hetken ennen kuin saimme köydet oikeaan asentoon. Muuten tämä Kirkkosuntin lossi oli mukavampi ja vakaampi kuin Isosuntin soutuvenelossi. Hauskaa vaihtelua kävelylle molemmat kuitenkin olivat.

Kirkkosuntin lossi

Isosuntin soutuvenevenelossi


Savua, roskia ja retken päätös


Tuurunkankaan autiotupa on selvästi eniten käytössä oleva taukopaikka. Puut olivat melkein loppu ja pihan roskikset pursuilivat yli. Meidän mukanamme kulki pois ainakin sisältä löytyneet käytetyt paristot ja (käytetty?) neula. Lisäksi poimimme muovipussillisen tölkkejä polun vierestä ennen ja jälkeen autiotuvan. Aika surulliseksi veti ihmisten välinpitämättömyys.

Saapuessamme tuvalle, siellä oli edellinen porukka paistamassa makkaraa. Tupa oli täynnä ihmisiä ja savua, joten jätimme rinkat kuistille ja lähdimme pienelle kävelylle tuvan lähiympäristöön. Ihan läheltä löytyi vielä paljon mustikoita sekä pieni suppilovahveroesiintymä, jonka keräsimme mukaan. Palatessamme takaisin päiväretkeilijät olivat jo lähdössä. Ihmettelimme hieman heidän nopeaa lähtöään, mutta sitten menimme tupaan, joka oli edelleen niin täynnä savua, että silmiä kirveli. 

Jätimme tuvan oven auki, avasimme kaikki tuuletusluukut ja kävimme tekemässä pientä pilkettä takkaan siellä kyteneiden isojen märkien pöllien seuraksi. Pian savu rupesi menemään piipusta ulos, mutta aika tovin sai tupaa vielä tuuletella ennen kuin sisällä pystyi olemaan. 

Tuurunkankaan tupa on rakennettu upeaan lehtimetsään, joka on varmasti hieno kaikkina vuodenaikoina. Toivoisin vaan, että ihmiset osaisivat kunnioittaa paikkaa ja kanssakulkijoita. 

Tuurunkankaan autiotupa ja lehtimetsä syksyisessä asussaYön jälkeen oli jäljellä vielä viiden kilometrin matka Sisälmystenlahden kautta takaisin autolle ja kotiin. Tuurunkankaan sotkuisuudesta huolimatta päällimmäiseksi jäi mieleen raikas syksyinen metsä, keltaisten puiden heijastus järven pinnasta, makeat puolukat ja upea kivikkoinen erämaa järven pohjoispuolella. 



tiistai 26. syyskuuta 2017

Telttaretki Karnaistenkorven satumetsään

Telttaretkestä Lohjan Karnaistenkorpeen jäi ristiriitainen tunne. Toisaalta siellä oli upea syksyinen metsä, jonka pohjaa peitti vihreänä hehkuva sammalmatto. Oli hienot laavut kauniiden lampien rannoilla, hyvät opasteet ja mukavat polut. Toisaalta mieleen jäi jatkuva moottoritien häly, joka ei tauonnut yölläkään, sekä roskien täplittämä maa nuotiopaikkojen ympärillä.

Kannon päässä kasvavia sieniä oli Karnaistenkorvessa paljon
Vaihteluna Nuuksiolle, lähdin sunnuntaina iltapäivällä kuopuksen kanssa telttaretkelle Lohjalle. Kisakallion urheiluopiston tuntumassa sijaitseva Karnaistenkorpi oli minulle ennestään tuntematon paikka. Netistä olin saanut selville, että alueelta löytyy ainakin luontopolku sekä kaksi laavua. Metsässä risteili paljon polkuja, mutta varsinainen luontopolku sekä reitit laavuille oli hyvin merkitty.

Lähdimme liikkeelle alueen eteläpuolelta, Jantoniementien parkkipaikalta. Parkkipaikka oli pieni ja pysäköidyistä autoista päätellen se oli ollut aiemmin päivällä tupaten täynnä. Ei sinänsä mikään ihme helposti saavutettavalla paikalla, aurinkoisena viikonloppuna ja parhaaseen sienestysaikaan.

Alue ei ole kovin suuri ja parkkipaikalta ensimmäiselle laavulle tuli matkaa vain noin kilometri. Metsä ympärillä oli kuin sadusta: sammalmatto peitti kaiken paitsi isommat kalliot. Lehtipuut olivat jo varistelleet keltaisia lehtiä poluille ja sammaleen päälle. Kaatuneita puita ja mitä erilaisimpia sieniä näkyi joka puolella.

Polku Jantoniemen parkkipaikalta Ahvenalammelle





Polku kulki loivaan ylämäkeen, mutta se oli helppokulkuinen ja pian olimmekin jo Ahvenalammen rannassa. Söimme kallion päälle eväitä ja ihailimme lampea. Katselimme vähän ympärillemme telttapaikkaa etsien, mutta maasto oli sen verran muhkuraista ettei yhtään varsinaisesti tasaista kohtaa löytynyt. Lisäksi moottoritien ääni kantautui laavulle minun korviini todella häiritsevänä. Laavuhan sijaitsee siitä erikoisessa paikassa, että Turun moottoritie kulkee tunnelissa aivan sen lähellä Karnaistenkorven ali. Tunnelin suuaukko on vain muutaman kilometrin päässä laavusta.

Olin useammastakin blogista lukenut ettei moottoritien ääni kuulu metsään. En tiedä oliko kyse omasta meluherkkyydestäni vai sääoloista, mutta minusta tien kohinaa ei mitenkään voinut olla huomaamatta. Tällä kertaa ilma olikin melkein tyyni ja sää pilvetön. Tuulen humistessa ja pilvien vaimentaessa kohinaa tilanne olisi voinut olla eri.  

Muhkuraista maastoa Ahvenalammen laavun ympärillä
Ahvenalampi

Jatkoimme siis matkaa vielä toisen kilometrin kohti Sorvalammen laavua. Matkalla tien melu vaimeni jonkin verran, muttei kadonnut kokonaan. Myös Sorvalammelta oli hieman vaikeaa löytää tasaista paikkaa teltalle. Siksi tänne varmaan onkin rakennettu laavut eikä pelkkiä nuotiopaikkoja tai keittokatoksia. Paikka oli kuitenkin hieno ja nuotiolla oli mukava istua iltaa. Ainoa mikä häiritsi olivat pienet roskat, joita näkyi vähän joka puolella.

Pimeän tullen muut retkeilijät lähtivät kotiinpäin. Heidän otsalamppujensa valojen hävitessä metsän siimekseen katsahdin ylöspäin ja huomasin tähtien syttyneen taivaalle. Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaan tuijottamaan tähtiä ja hiipuvaa hiillosta. Paikan hiljetessä lasta rupesi kuitenkin vähän pelottamaan ja pian siirryimme teltan turvaan iltasatuja keksimään.

Aamusumu Sorvalammella
Seuraavana päivänä heräsimme kauniin sumuiseen aamuun emmekä pitäneet mitään kiirettä. Söimme aamupalaa pidemmän kaavan mukaan, teimme kaarnalaivoja ja tutkimme laavun ympäristöä. Sinä aikana useampi seurue ehti jo ohittaa laavun. Aamupalan jälkeen läksimme metsään sienikorin kanssa ja jonkinlaisen saaliin saimmekin. Sieniretken jälkeen söimme vähän välipalaa, laitoimme teltan kasaan ja lähdimme myöhäiselle lounaalle Ahvenalammen laavulle. Tuollakin laavulla oli sen verran tutkittavaa ja kiipeiltävää, että kotiin palasimme vasta Pikku Kakkosen alkamisaikaan.

Jänniä kallionkoloja Sorvalammen laavun läheisyydessä

Sorvalammen laavu ja nuotiokehä










Blogger Widget