perjantai 11. elokuuta 2017

Veneretki Pielisen Hiekkasaarille

Heti, kun luin Retkipaikasta Pielisen hiekkasaarista, tiesin että haluan vierailla niillä, jos joskus päädymme Kolille. Hiekkasaaret kuuluvat saariketjuun, jonka muodostaa Pielisen läpi kulkeva harju. Suuri osa harjun saarista kuuluu Kolin kansallispuistoon ja osalla niistä onkin tulipaikkoja retkeilijän iloksi. Muutamilla saarista saa myös leiriytyä (katso tarkemmin täältä).

Tänä kesänä Kolille päästyämme pohdimme millä keinoin saarille olisi lasten kanssa järkevin mennä. Luontokeskuksessa käydessämme huomasimme että metsähallitus järjestää Hiekkasaarille veneretkiä kerran viikossa. Onneksemme mahduimme seuraavan päivän kyytiin, vaikka veneessä on paikkoja vain kymmenelle matkustajalle.

Metsähallituksen vene, Pielisen hiekkasaaret

Veneretki lähti Kolin satamasta tälle kesälle tyypillisessä pilvisessä säässä. Noin kahdenkymmenen minuutin päästä rantauduimme Pienelle Hiekkasaarelle. Tällä saarella on pituutta noin 700 metriä ja leveyttä keskimäärin alle 50 metriä. Saaren länsirannalla on hieno hiekkaranta, joka aurinkoisella kelillä houkuttelisi uimaan. Tosin uimataidottomille sitä ei voi suositella, sillä ranta syvenee todella nopeasti.

Pielisen Hiekkasaaret, Koli


Retkemme vetäjä ryhtyi sytyttämään nuotiota kun matkustajat hajautuivat tutkimaan saarta. Lasten mielestä hiekkarantaa hienompi oli itäpuolen kivikkoinen ranta, joka jatkui saaren päästä päähän. Esikoinen halusi myös ehdottomasti kävellä harjulla kulkevaa polkua pitkin saaren eteläpäähän katsomaan mihin saari loppuu. Kuopusta kiinnosti ehkä enemmän koska nuotiolla voisi paistaa jotain.

Pielisen hiekkasaaret



Pielisen hiekkasaaretSaaren tutkimisen jälkeen syötiin voileivät ja paistetiin makkarat. Metsähallitus tarjosi nokipannukahvit halukkaille. Retken vetäjä tarinoi samalla Pielisestä ja veneistä. Ennen paluumatkaa kerkesimme vielä pelata muutaman erän ristinollaa rantahietikolla.





Paluumatka tehtiin pidempää reittiä saaria katsellen. Itse olisin voinut nauttia maisemista pidempäänkin, mutta lapsista matka tuntui aika tylsältä. Sain keksiä kaikki mahdollisest autoleikit viihdytykseksi. Ehkä olisi ollut parempi, että menomatka olisi ollut pidempi ja palatessa olisi valittu suorin reitti.

Juuri kun lähestyimme Kolin satamaa, aurinko pilkisti esiin. Pian taivas oli aivan pilvetön ja suuntasimmekin Kolin torstaitorin vohvelien voimalla vielä huippujen kierrokselle.



lauantai 5. elokuuta 2017

Hetki Suomen itäisimmällä pisteellä

Suomen itäisin piste sijaitsee Ilomantsin Hattuvaaran Virmajärvellä, tarkalleen ottaen Virmajärvessä olevassa saaressa. Rajavyöhyke on tuolla kohtaa linjattu siten, että Virmajärven rannalta pääsee katsomaan varsinaista rajaa. Suomen itäisimmässä pisteessä vieraillessa kannattaa pysähtyä Hattuvaarassa Taistelijan talossa, joka on rakennettu kunnianosoitukseksi sotiemme veteraaneille.

Suomen itäisin piste, Hattuvaara, Ilomantsi
Suomen itäsimmän pisteen rajatolpat Virmajärven saaressa


A
Ajoimme Hattuvaaraan Kolilta, matkassa meni reilu kaksi tuntia suuntaansa. Viimeiset 19 km köröteltiin soratietä ja ihan viimeisen kilometrin aikana rajavyöhykettä merkkaavat tolpat reunustivat tietä molemmin puolin (karttalinkki). Tien päässä oli parkkipaikka, infotaulut ja vessa. Parkkipaikalta käveltiin muutama sata metriä eteenpäin Virmajärven rantaan, josta näki ylläolevassa kuvassa olevat, saaressa sijaitsevat rajatolpat. Rantaan oli rakennettu katselulava ja merkkipaalu (alla).

Suomen itäisin piste, Hattuvaara, Ilomantsi
Suomen itäisimmän pisteen merkkipaalu katselulavalla Virmajärven rannassa

Ennen rajalle ajamista tutustuimme yllämainittuun Taistelijan taloon, jossa oli näytteillä isompaa ja pienempää sotiin liittyvää esineistöä. Katsoimme siellä myös filmin, joka kertoi sodista erityisesti Hattuvaaran lähellä käytyjen taistelujen näkökulmasta. Vierailu Taistelijan talossa toi tietynlaista konkretiaa rajalla seisomiseen. Esikoinen koki jopa hieman pelottavana rajan läheisyyden ja sen ettei merkityltä alueelta saanut poistua.

Taistelijan talo, Hattuvaara, Ilomantsi
Taistelijan talon ulkoilmanäyttelyä






Parkkipaikalta katselulavalle johtavalta tieltä ei saanut poiketa



Rajalle ajaessa tie ylittää Koitajoen pienen kosken kohdalta. Luontoon.fi -sivustolta selvisi, että joen ympärillä olevalla alueella on laavuja ja autiotupia sekä n. 50 km merkittyjä retkeilyreittejä. Itse Koitajoki, joka kiemurtelee soiden ja metsien keskellä, olisi varmasti hauska melottava.

Me emme olleet varustautuneet pidempään retkeilyyn, joten emme pysähtyneet enää muualla. Mikäli ei oteta lukuun jokaista huoltoasemaa Hattuvaara-Koli -välillä. Autostamme nimittäin puhkesi soratiellä rengas, ja paikka-ainetta oli sen verran naftisti, että ilmaa piti lisäillä useampaan kertaan. Pääsimme kuitenkin takaisin Kolille ja seuraavana päivänä vielä Juukaan rengashuoltoon.


Blogger Widget