sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Lumikengillä kevyesti Palkaskerolle

Palkaskero on helpoiten saavutettava Pallaksen keroista. Se kohoaa aivan Pallaksen luontokeskuksen takana 705 metrin korkeuteen. Nousua luontokeskukselta tulee n. 250 m ja matkaa huipulle suorinta reittiä n. 1600 m. Tämä on oivallinen lumikenkäilykohde vaikkei aiempaa kokemusta lumikengistä olisi.

Palkastunturi, Pallas, Muonio

Arvelimme, että 8-vuotiaskin jaksaisi kiivetä tämän tunturin päälle joten koitimme houkutella lumikengistä innostunutta esikoista retkelle mukaan. Poika jäi kuitenkin mieluummin mökille leikkimään ja kävimme sitten miehen kanssa kahdestaan Palkaskeron huipulla.

Vuokramökin varastosta löytyi toiset lumikengät, toisen parin vuokrasimme luontokeskuksesta. Kävelemään lähtiessämme aurinko lämmitti ja tuuli puhalsi selän takaa. Nousu Palkaskeron päälle oli helppo, jyrkkiä kohtia ei ollut ja alusta oli suurelta osin kovaa. Tunturin rinteellä näkyi useita lumikenkien, suksien ja lumilautojen jälkiä. Tunnin kuluttua olimme jo huipulla ja ihailimme joka puolella kohoavia tuntureita.


Erämaatunnelmiin ei tällä tunturilla oikein pääse, mutta hienot maisemat huipulta silti aukeavat. Etelän suunnalla näkyvät Ylläksen seitsemän huippua ja idässä avautuu huiman kaunis Pallasjärvi.

Vieressä ovat muut Pallaksen kerot ja laskettelurinteet, joissa olimme edellispäivänä laskeneet. Pallaksen laskettelukeskus on pieni ja sympaattinen. Siellä on vain kaksi ankkurihissia, jotka sulautuvat aika hyvin ympäristöön. Takimmaisen hissin vieressä laskiessa tuntuu, että ympärillä on vain valkeutta.



Taivas meni harmillisesti pilveen juuri kun pääsimme tunturin päälle ja tuuli viilensi meitä nopeasti. Pidimme pienen evätauon ja laskeuduimme takaisin alas hieman etelän kautta kiertäen, maisemista nauttien.


2 kommenttia:

  1. Ihan huikeankaunista! Varsinkin tuo toinen kuva. Pari vuotta takaperin itse ajelin tuolta lävitse ja yövyin Pallasjärven rannalla kodassa, kipinä jäi elämään. Josko sitä jo tänä kesänä pääsisi oikein ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallas on kyllä hieno. Joskus minäkin haluaisin kesällä ihan kunnolla kuljeskelemaan tuonne. Tai oikeastaan talvellakin olisi ihana mennä pidemmälle tunturiin.

      Poista

Blogger Widget