sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pimeällä Porkkalanniemellä

Porkkalanniemi on kuulemma parhaita paikkoja pääkaupunkiseudulla, jonne lähteä karkuun valosaastetta. Niinpä kun säätiedotus lupasi pilvetöntä taivasta sekä tuuletonta ilmaa ja avaruusäätiedotus lupaili kohtalaista mahdollisuutta revontuliin täällä etelässäkin, nappasin kameran kyytiin ja lähdin iltasella ajelemaan kohti Porkkalaa.

Auton mittari näyttä -1C, tien pinta oli todennäköisesti pelkkää mustaa jäätä ja  sumu peitti näkyvyyden paikoittain aivan täysin. Nämä olosuhteet ja tietoisuus siitä, että Porkkalanniemellä vaeltaa yksi jos toinenkin kauris ja hirvi, saivat ajelemaan aika hitaasti 20 kilometriä Jorvaksentieltä niemen kärjen parkkipaikalle. Loppua kohden tie kapeni kapenemistaan, radiossa soi Himin Join Me In Death ja muistelin kuinka lapsena ajettiin pois mummulasta kapeaa katuvalotonta tietä, jonka ylle talviset puut kaartuivat. Tuolloin lapsena minua pelotti niin, että ryömin aina takapenkin jalkatilaan piiloon. Nyt vaihdoin kanavaa ja ysäripoppi karkotti moiset ajatukset mielestä. Kun sumu välillä hälveni, Orion loisti kirkkaana edessäni tien yläpuolella.

Niemenkärkeä lähimmällä parkkipaikalla oli kaksi autoa parkissa ja vaikka auton valojen sammuttua tuntui hetken että olisin ollut pimeässä säkissä, mieltä rauhoitti kuitenkin se että tiesin etten ole yksin, vaan paikalla on muitakin retkeilijöitä tai kuvaajia. Laitoin otsalampun vihreän valon päälle ja lähdin etsimään polkua niemenkärkeen. Jostain syystä Porkkala on jäänyt minulta aiemmin käymättä ja olisin tietysti voinut käydä valoisalla katsastamassa paikan, mutta meni se näinkin. Polku niemenkärkeen oli onneksi merkitty täplillä, jotka hehkuivat otsalampun valossa.

Kuten on ehkä jo tullut ilmi, merenrannat ovat minulle tärkeitä paikkoja. Aaltojen ääni kalliota vasten luo turvallista tuntua eikä minua oikeastaan pelottanut yhtään. En ollut ajatellut tätä etukäteen, mutta olen varma että vaikka Nuuksion metsässä yhtä pimeässä paikassa olisi mieli ollut paljon levottomampi.

Nautiskelin muutaman tunnin pimeitä rantoja kierrellen ja etsien sopivaa valokuvauspaikkaa. Joka suunnassa merellä tuntui vilkkuvan valoja, jotka toivat pitkällä valotusajalla otettuihin kuviin oman hehkunsa. Jotenkin en tällä kertaa löytänyt kohtaa, jossa olisin saanut mieluisia kuvia, mutta muuten retki oli onnistunut. Vain eväiden puute sai minut lopulta palaamaan autolle ja kotiin.



2 kommenttia:

Blogger Widget