sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mitä päässäni pyöri puolijoukkueteltassa

Viikonloppu meni partion akela- eli 7-9 -vuotiaiden ryhmänjohtajakurssilla Kiljavan leirikeskuksessa. Opin monta uutta kivaa leikkiä ja yllättävää kyllä, niitä oli hauska opetella leikkimällä aikuisten kanssa. Normaalisti olen hyvin vahvasti epämukavuusalueellani vaikkapa työporukalla tehtävissä ryhmäytymisleikeissä ja porukkahenkeä nostattamaan tarkoitetuissa leikkimielisissä kilpailuissa.

Kävin myös paljon hyödyllisiä keskusteluja ja kuulin erilaisia näkökulmia lapsiryhmän kanssa toimimiseen. Allaoleva maamerkki kehottaa kiiruhtamaan, mutta useimmiten kannattaisi ennemminkin pysähtyä kuuntelemaan lapsen rytmiä ja ajatuksia.

maamerkki, kiiruhda

Kurssilla tunsin itseni ajoittain hyvin ulkopuoliseksi. Joukossa oli partion parissa lapsesta aikuiseksi kasvaneita, joille kaikki partioon liittyvät tavat olivat itsestäänselvyyksiä. Yhdessä harjoitellut, osin sotilaallisilta ja salaseuramaisiltakin tuntuvat käytännöt toki edesauttavat lasten ryhmäytymistä ja isomman porukan kanssa jouhevasti toimimista, mutta näin aikuisena partioon liittyneelle niistä tulee helposti sopeutumis- ja motivaatio-ongelmia. Ainakin itselleni. Toisaalta kurssilla olleet nuoret aikuiset olivat niin hyviä tyyppejä, että jos omistakin lapsistani kasvaisi yhtä tasapainoisen tuntuisia, toimeen tarttuvia, luontevan itsevarmoja ja toiset huomioon ottavia ihmisiä, niin voisin olla enemmän kuin iloinen.


myrskylyhty
Pystytin ensimäistä kertaa elämässäni puolijoukkuetelttaa ja ensimmäistä kertaa myös nukuin sellaisessa. Sai valita kamiinallisen ja lämmittämättömän vaihtoehdon välillä, minä tietysti kylmää rakastavana otin tuon jälkimmäisen. Ihan parasta oli kömpiä lämpimästä makuupussista saunaan ja päästä aamu-uinnille syyskylmään järveen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Widget